ABSTRACT
Automation in public administration is often seen as a recent, purely digital phenomenon that transforms decision-making and governance. This article challenges that view by elucidating a historical continuum in the automation of administrative decision-making. It introduces the concept of analog automation to highlight how complex social, organizational, legal, and historical factors have impacted decision-makers’ discretionary space and paved the way for digital automation. Drawing on public administration, science and technology studies, and sociolegal scholarship, the article uses analog automation to study the gradual yet significant change of automation in Finland’s social assistance system over four decades. Analysis of legislative and policy documents shows how discretionary space has been gradually restricted by changes in organizational structures and practices and their adoption into legal obligations. The article provides historical context to current debates on digital transformation, showing how long-standing institutional developments enable automation and how standardization and discretion have become increasingly intertwined.
Tiivistelmä
Julkishallinnon automaatio nähdään usein viimeaikaisena, yksinomaan digitaalisena ilmiönä, joka muuttaa päätöksentekoa ja hallintaa. Tässä artikkelissa haastamme tämän näkemyksen valottamalla hallinnolliseen päätöksentekoon liittyvän automaation historiallista jatkuvuutta. Tutkimus esittelee analogisen automaation käsitteen tuodakseen esille, miten digitalisaatiota pohjustaa monimutkaiset sosiaaliset, organisatoriset, oikeudelliset ja historialliset muutokset, jotka ovat vaikuttaneet päätöksentekijöiden harkintavallan tilaan ja siten luoneet edellytyksiä digitaaliselle automaatiolle. Artikkeli pohjautuu julkishallinnon, tieteen ja teknologian sekä oikeuden ja yhteiskunnan tutkimusperinteisiin. Analogisen automaation käsitettä hyödynnetään käsitteellistämään suomalaisen toimeentulotukijärjestelmän asteittaista, mutta merkittävää automaatiokehitystä neljän vuosikymmenen aikana. Lainsäädännön ja lainvalmisteluasiakirjojen analyysi osoittaa, miten harkintavallan tilaa on vähitellen kavennettu organisaatiorakenteiden ja -käytäntöjen muutoksilla ja näiden omaksumisella oikeudellisiksi velvoitteiksi. Artikkeli asettaa nykyiset keskustelut digitaalisesta murroksesta historialliseen kontekstiinsa, havainnollistaen pitkäaikaisten institutionaalisten kehityskulkujen merkitystä automaation mahdollistamisessa, sekä osoittaa, miten standardointi ja harkintavalta kietoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa.